Vaasalainen kalastusmestari Lars Sundqvist ja hänen kollegansa valvovat kalastusta koko Pohjanlahden rannikolla. Suomen lohenpyynnin valvonta on herättänyt kiinnostusta jopa Ruotsissa.
– Hei, ketäs te oikein olette?
Huuto kaikuu koko Lestijoen yli täällä Kalajoen Himangalla. Kalastusmestari Lars Sundqvist ja kalastusbiologi Markus Leppikorpi pysäyttävät alumiiniveneen tarkistaakseen nahkiasrysän lippusalon. Sundqvist löytää tiedot omistajasta ja kiinnittää salkoon vihreän lapun.
– Olemme kalastuksenvalvojia ely-keskuksesta, Sundqvist vastaa venevajan edessä seisoskeleville miehille.
Leppikorpi ohjaa veneen venevajaa kohti. Molemmat astuvat maihin. Nahkiaisrysät on viritetty jokeen pitkään jonoon, mutta nahkiaisia miehet eivät ole nähneet. Ahti Penttilällä on kolme kuhaa ämpärissä.
– Ne ovat alamittaisia. No ei, eivät ne ole, hän juttelee.
Vapaa-ajankalastuksessa kuhan pienin sallittu pituus on 42 senttiä. Sundqvist jättää mittanauhan taskuun, koska kuhat näyttävät tarpeeksi isoilta.
– Emme ole ensisijaisesti sakottamassa kalastajia. Haluamme vain, että he noudattavat sääntöjä. Tämä toimii kuten poliisin rengaskampanja – ei poliisi halua kirjoittaa sakkoja, vaan saada ihmiset tarkastamaan renkaansa.
Miehet kertovat, että kalastuskunta on merkinnyt veneilyväylän jokeen. Paikallisen kuhan alamitan määräyksen alkuperästä on kuitenkin epätietoisuutta. Miesten mielestä määräys tuli Vaasasta.
– Ei se meiltä voinut tulla. Tällä alueella suoritamme ainoastaan valvontaa, Sundqvist vastaa ja yrittää selittää ely-keskusten välistä työnjakoa.
”En välitä ihmisten titteleistä”
Lars Sundqvist on töissä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa. Ely-keskusten välisessä työnjaossa se on saanut hoitaakseen koko Suomen rannikon ja rannikon joensuiden kalastuksen valvonnan, Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
”Pidän siitä, että olen monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Se on muuttanut minua ja suhtautumistani muihin.”
Siksi Sundqvist tekee valvontareissuja aina Tornioon saakka. Syksyisin tarkastetaan joensuut, talvella silakanpyyntiä ja keväällä ja alkukesästä lohenpyyntiä. Kalastuksenvalvojat valvovat etupäässä kaupallista kalastusta ja kalakauppaa.
Suurin osa Sundqvistin töistä on kuitenkin paperitöitä. Hän rekisteröi kaikki kaupalliset kalastusalukset ja ylläpitää niiden rekisteriä sekä vastaanottaa pyynti- sekä ostoraportteja. Hänen työhuoneensa sijaitsee Vaasassa. Sundqvist aloitti uransa Vaasan maaseutuelinkeinopiirissä 1995, jolloin Suomi oli liittynyt Euroopan unioniin ja tarvitsi lisää kalastuksenvalvojia.
Lars Sundqvist keskustelee Ahti Penttilän kanssa kalastuksen säännöistä Kalajoen Himangalla.
Sundqvist on kotoisin Paraisilta. Siellä hän kouluttautui Valtion kalastusoppilaitoksessa. Valmistuttuaan hän alkoi suorittaa biokemian kursseja Turun yliopistossa, mutta haki sitten työpaikkaa Vaasasta, koska hänellä oli jo perhe elätettävänään.
– En ole katunut sitä, että olen pysynyt tässä työssä. Viihdyn edelleen todella hyvin. Pidän siitä, että olen monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Se on muuttanut minua ja suhtautumistani muihin. En välitä titteleistä tai asemasta. Ihminen on ihminen.
”Kukaan ei halua maakuntauudistusta”
Ely-keskuksen jääkaapissa on pullo samppanjaa. Se avataan, kun maakuntauudistus kaatuu.
Sundqvistin uran aikana kalastuksen valvonta on siirtynyt työ- ja elinkeinokeskuksille ja edelleen ely-keskuksille.
Ely-keskuksissa pelätään, että viranomaistyö joutuu kilpailemaan samoista rahoista sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa, jos maakuntauudistus hyväksytään ja valvontaa siirtyy maakunnille. Virkamiehet ajattelevat, että kalastuksenvalvojat ja maataloustarkastajat häviävät helposti syöpää sairastavalle lapselle.
– Meillä on pullo samppanjaa ely-keskuksen jääkaapissa. Se avataan kun maakuntauudistus kaatuu. Kukaan ei halua tätä uudistusta.
Lohenpyynnin valvonta herättää kiinnostusta
Viime vuosina on kiistelty siitä, kuka lohta saa kalastaa. Vapaa-ajankalastajat ja Lapin matkailuyrittäjät ovat kampanjoineet sen puolesta, että kaikki lohet pääsisivät vaeltamaan jokiin. Ammattikalastajat taas pitävät kiinni oikeudestaan kalastaa merellä.
– Lohta riittää kaikille, kunhan teemme tämän järkevästi, ja mehän teemme. Meillä on kaupallisessa kalastuksessa tosi hyvä järjestelmä, kiintiöt ja valvonta, Sundqvist sanoo.
Suomen järjestelmä toimii niin hyvin, että siitä on kiinnostuttu Ruotsissakin. Ruotsilla on vain yksi koko maata koskeva lohikiintiö. Sen takia kaikki kalastavat niin paljon kuin pystyvät kauden alussa. Tämän johdosta hinnat laskevat ja kiintiö täyttyy nopeasti. Ruotsissa on myös epäilyjä salakalastuksesta.
Suomessa sen sijaan ammattikalastajille jaetaan henkilökohtaiset kiintiöt aiemman pyynnin perusteella. Koko kiintiötä ei tarvitse saalistaa kerralla. Kalastajat ilmoittavat saaliinsa jo matkalla maihin, jolloin viranomaisilla on mahdollisuus tarkastaa saalis.
Saaliskiintiöön kuuluvat kalat myös merkitään, minkä johdosta on mahdollista tarkistaa kalan alkuperä kalakaupassa. Toimivan järjestelmän ansiosta viranomaisten on ollut mahdollista myöntää poikkeuslupia pyyntikauden pidentämiseksi.
Salakalastusta Puolassa
Sundqvist sanoo, että suuria lohikantaan liittyviä ongelmia on tällä hetkellä Puolassa.
– Sieltä on todisteita pyyntiraporttien väärentämisestä, hän kertoo.
”Virkamiehet eivät välttämättä erota lohta taimenesta.”
Useat Itämeren maat, Suomi mukaan lukien, ovat auttaneet Puolaa turskan salakalastuksen lopettamisessa ja osallistuvat kalastuksen valvontaan Puolan rannikolla. Ongelmana on, että Puola ei palkannut valvojiksi kala-asiantuntijoita, vaan mikä tahansa koulutus kelpasi.
Virkamiehet eivät siis välttämättä erota lohta taimenesta, Puolassa valvontaan osallistunut Sundqvist sanoo.
– Puolalainen kalastusalus raportoi, että pyynnistä 90 prosenttia oli taimenta ja 10 prosenttia lohta. Turkulainen kollega oli tarkastamassa saaliin, ja osuudet olivat täysin päinvastaisia.
Sundqvist, Leppikorpi ja heidän työkaverinsa ovat myös osallistuneet EU-yhteistyöhön koskien kalastuksen valvontaa ja ovat sen puitteissa muun muassa tehneet riskikartoitusta suomalaisesta kalastuksesta Itämerellä.
Pyydys myytiin huutokaupassa
Matka Lestijoella jatkuu rysästä toiseen. Kun kaikki on kunnossa, jätetään pyydykseen vihreä lappu. Puutteista tulee keltainen lappu.
Keltainen lappu annetaan huomautuksena puutteista esimerkiksi rysän omistajatiedoissa.
Pyydyksen lippusalosta pitää selkeästi ilmetä, kenelle pyydys kuuluu. Yhdessä salossa on muovimerkki, josta kaikesta päätellen on joskus löytynyt kaikki tarpeelliset tiedot. Nyt siitä on enää luettavissa nimi Esa.
Se on keltaisen lapun paikka.
– Jos joudumme antamaan punaisen lapun, viemme koko pyydyksen pois, Sundqvist sanoo.
Niin ei käy usein. Jos pyydys olisi asetettu kalaväylään, se vietäisiin pois.
Pari vuotta sitten punaisesta lapusta tuli spektaakkeli. Sundqvist kollegoineen oli nähnyt ison pyydyksen Uudenkaarlepyyn edustalla jo sitä edellisenä vuonna.
Tälläkään kertaa pyydyksessä ei ollut merkintää omistajasta, ja se oli luvattomassa paikassa. Valvojat saivat virka-apua kahdelta rannikkovartioston yksiköltä pyydyksen poistamiseksi.
– Pyydyksen nostaminen kesti koko päivän. Kun tulimme maihin hieman ennen puolta yötä, rannalla oli yleisönä parikymmentä miestä. Joidenkin mielestä oli hyvä, että luvaton rysä viimein poistettiin, toisten mielestä se oli liioittelua.
Sundqvistilla on epäilyksensä siitä, kenelle pyydys kuului, mutta sitä ei koskaan voitu todistaa. Pyydys myytiin tänä vuonna huutokaupassa.
